brändivideo

16.3.2019

Agents of Change – Brändivideo

Tuotimme Vaasan yliopiston viestintään videon, joka on suunnattu yliopiston henkilökunnalle, medialle ja koko korkeakoulumaailmalle. Idea lähti liikkeelle yliopiston roolista muutosagenttina ja yhteiskunnan osana tärkeän tiedon tuottajana […]
23.10.2018

#Parastaaikaa – Markkinointivideo

Tuotimme Vaasan ammattikorkeakoululle markkinointivideon kevään 2019 opiskelijahakuja varten. Videolla haluttiin tuoda esiin tunteita ja kertoa millaista opiskelijaelämä Vaasassa on. Nämä asiat tuodaan esille avoimella otteella, avataan […]
20.3.2018

Pääsylippu toiseen maailmaan – Markkinointivideo

Tuotimme markkinointivideon Vaasan yliopistolle. Videon päähenkilö Eetu saapuu opiskelemaan Vaasaan, jossa hän tutustuu paikallisiin ihmeellisyyksiin, kuten tillimakaroniin ja suomenruotsalaisiin rapujuhliin. Videolla esitellään yhteisöllistä Vaasan yliopistoa ja […]
18.9.2017

Dooap – Tuotevideo

Efima on päättänyt lähteä valloittamaan Amerikkaa taloushallinnon Dooap-sovelluksellaan. Sen käyttämisestä haluttiin kertoa menevästi – ei liian teknisesti. Fiiliksen piti myös olla kansainvälinen, vaikka tuotanto tehtiin kotimaassa. […]
11.4.2017

Liikenne- ja viestintäministeriö – Markkinointivideo

Tuotimme Liikenne- ja viestintämisteriölle brändivideon, jossa kuvataan abstraktilla tasolla, mitä ministeriön rooliin kuuluu ja millainen on liikenteen ja viestinnän tulevaisuus. Kiinnostuitko? Kaipaatko apua videotuotantoon? Autamme mielellämme. […]
19.3.2017

ePharma – TV-mainos

Toteutimme 3D-animaationa TV-mainoksen ePharman Apteekki-sovelluksen lanseeraukseen ja markkinointiin kuluttajille. Apteekki-sovellus tuo apteekkipalvelut kuluttajien kännyköihin, jolloin asiointi helpottuu. ePharman perustajaosakas Mika Ketola vastasi muutamaan kysymykseen mainostuotannon tiimoilta: […]
19.3.2017

Liikennevirasto – Markkinointivideo

Liikennevirasto mahdollistaa toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset. He vastaavat Suomen teistä, rautateistä ja vesiväylistä sekä liikennejärjestelmän kokonaisvaltaisesta kehittämisestä. Toiminnalla edistetään koko liikennejärjestelmän toimivuutta, liikenteen […]
3.9.2015

Finlandia-talo: Markkinointivideo

Kokonaisvaltaisen tarinan kertomiseen Finlandia-talo valitsi yhteistyökumppanikseen Smile Audiovisualin, jolla on alueesta vuosikymmenten kokemus. Tarve ”Finlandia-talo tarvitsi markkinointivideon” sanoo Finlandia-talon viestintä- ja markkinointipäällikkö Helena Survonen. ”Olimme aikaisemminkin […]
7.4.2015

Cutrin – Brand film

Pohjoismaisten hiusten ja hiuspohjan luotettu asiantuntija kirkasti brändiään ja palvelukonseptiaan sekä uudisti ilmeensä.