Eurocities – Kylli-hankkeen esittelyvideot
16.7.2021Kouluttaminen lisää kyberturvallisuutta yrityksessä
29.10.2021Cargotecilta lähestyttiin meitä keväällä. Heillä oli kiinnostus kokeilla uusia koulutuskonsepteja, joita voitaisiin helposti ja tehokkaasti hyödyntää globaalissa organisaatiossa. Ensitapaamisen jälkeen visio kirkastui ja lähdimme tuottamaan turvallisuus-aiheista animaatiota. Ensimmäinen animaatio on tullut nyt uunista ulos ja uusia tuotetaan paraikaa lisää.
Tarve
Asiakkaan tarpeena on kouluttaa ja muistuttaa työntekijöitä korkea riskin työtehtävistä ja olosuhteista. Tärkeää oli myös ottaa huomioon videon jakelun laajuus. Jotta globaali käyttö on mahdollista, tulee animaatiosta tuottaa lisäksi useita eri kieliversioita. ”Uskon, että kuvallinen kerronta jättää paremman muistijäljen kuin pelkkä teorian läpikäynti” – Henri Virtanen, Manager, Global QEHS, Kalmar
Toteutustapa
Koulutussisällön toteutustyyliksi valikoitui 3D-animaatio. Animaatio onkin yksi Smilen käytetyimmistä toteutustavoista, joiden avulla tuotamme erilaisia koulutussisältöjä niin työturvallisuuteen, kuin muihinkin koulutustarpeisiin. 3D-animaation avulla voidaan näyttää vaivattomasti erittäin yksityiskohtaisia asioita, joiden kuvaaminen oikeassa infrastruktuurissa voi olla vaikeaa, kallista tai jopa mahdotonta.
Turvallisuuteen liittyvien asioiden läpikäyminen animaatiossa etenee informatiivisesti kohta kohdalta. Spiikkaus ja tekstitys helpottavat asioiden sisäistämistä. Jokaisella ihmisellä on oma oppimistyyli. Joku saattaa olla visuaalinen oppija, toinen puolestaan sisäistää tiedon parhaiten kuuntelemalla ja osa oppii mieluiten lukemalla. Spiikatussa ja tekstitetyssä animaatiossa nämä kaikki osa-alueet on hyvin katettu, ja oppi menee varmasti perille.
Henri vastasi muutamiin kysymyksiin liittyen projektin toteutukseen ja lopputukseen:
Miten projekti eteni Smilen kanssa?
Projekti lähti käyntiin nopeasti ensimmäisen tarvekartoituksen jälkeen, ja Smile toteutti sisällön annettujen lähtötietojen perusteella hyvinkin itsenäisesti. Tarvittavat muutokset meidän katselmointien perusteella saatiin tehtyä ilman ongelmia, ja muutenkin koko prosessi tuntui helpolta ja joustavalta. Suurin haaste jatkossa varmaan on osata rajata sopiva kokonaisuus videon sisältöön.
Lopputulos
Lopputulos oli täsmälleen kuten alunperin oli tavoitteena. Itselläni oli jo aika valmis mielikuva lopputuloksesta, koska olin nähnyt muutamia vastaavia Smilen tekemiä videoita. Palaute organisaatiosta on ollut pelkästään myönteistä ja on ollut halukkuutta vastaavien koulutusvideoiden hyödyntämiseen laajemmassa mittakaavassa.
Kiinnostuitko?
Kaipaatko apua animaation suunnitteluun ja tuotantoon? Autamme mielellämme. Soita numeroon 010 83 83 600 tai täytä alla oleva lomake ja otamme sinuun yhteyttä.